Mikä on Animecon?

Animecon on anime- ja mangaharrastajien järjestämä tapahtuma, jossa japanilaisen animaation ja sarjakuvan harrastajat voivat tavata toisiaan ja pitää hauskaa. Animeconin aihepiiri liikkuu animen ja mangan lisäksi myös muun japanilaisen kulttuurin ympärillä. Animeconin ohelmistoon kuuluu mm. esitelmiä, joissa yleisölle kerrotaan yksittäisestä aiheesta tai aihekokonaisuudesta, sekä paneelikeskusteluja, joissa yleisön edessä istuu joukko henkilöitä keskustelemassa heille osoitetusta aiheesta – näin herättäen kysymyksiä myös yleisön keskuudessa.

Hauskanpitoa Animeconissa lisäävät erinäiset kilpailut, työpajat ja näytökset. Työpajoissa osallistuja voi valmistaa itselleen pientä maksua vastaan jotain mukavaa kotiinviemistä. Kilpailuissa voi ottaa osaa mm. cosplay-pukukilpailuihin, joissa kisataan siitä, kuka muistuttaa eniten suosikkihahmoaan. Ennen Animeconia voit myös tehdä animemusiikkivideon ja kisata videoeditoinnin herruudesta. Paikan päällä on jokaisen mahdollista näyttää parhaat liikkeensä tanssipelien merkeissä. Näytöksissä ja näyttelyissä esitellään mm. japanilaista nuorisomuotia ja Animeconin kävijöiden tekemää kuvataidetta.

Älä ota Animeconista turhaa stressiä. Olet vieraamme; me pidämme huolen siitä, että viihdyt. Mihinkään ei ole pakko osallistua, mutta kaikkeen saa tulla mukaan. Voit vain tulla katsomaan Animeconin pukuloistoa ja hienoja animemusiikkivideoita. Sinun ei tarvitse viettää kesälomaasi ommellen äidin rikkinäisellä ompelukoneella itsellesi kimonoa, Pikachu-pukua tai Naruton haalaria. Tärkeintä on, että tulet omana itsenäsi – oli se sitten mekossa, shortseissa tai haarniskassa. Ennen kaikkea, muista pitää hauskaa!

Päivitetty 22.08.2008